tiistai 13. joulukuuta 2016

Huoneprojekti

Sinulla on käytössäsi 10000€ ja sinun tulee sillä rahalla suunnitella itsellesi oma unelmien huone. 
Saat vapaasti päättää lattia- ja seinämateriaalit, huonekalut sekä sisustuksen, mutta 10000€ summaa ei saa ylittää.

Ohjeet:
- Tee huoneprojekti ruutupaperille. Käytä valitsemaasi mittakaavaa.
- Sijoita huonekalut myös mittakaavassa paikoilleen.
- Tee budjettilaskelma ruutupaperin kääntöpuolelle kaikista kuluista, siis ihan jokaisesta kulusta.
- Palauta projekti viimeistään ti 20.12. Myöhässä palauttaminen laskee arvosanaa.
- Projekti arvioidaan T, H tai K

torstai 8. joulukuuta 2016

tehtävä Paavalista

Kokoa Paavalista tietoteksti / tiivistelmä kirjan pohjalta s.165-183.

Työ palautetaan o365:een pe 16.12. mennessä. Myöhässä palautettu työ laskee arvosanaa.

Kirjoitelmat arvostellaan asteikolla tyydyttävä-hyvä-kiitettävä.

Kirjoitelmassa tulee käsitellä seuraavat asiat:

- Paavalista yleistä tietoa
- Paavalin matkat
- Paavali pidätetään
- Paavali Roomassa
- kirjeitä seurakuntiin
- Paavalin vaikutus kristinuskolle

Fontti 12-14, kirjoitelman pituus. n. 1-2 sivua.

Myös muita lähteitä voi käyttää. Muista nimetä työsi loppuun kaikki käyttämäsi lähteet.

torstai 24. marraskuuta 2016

maanantai 21. marraskuuta 2016

Australia- projekti



G’day mates!

Olette lähdössä ryhmänne kanssa aktiiviselle lomamatkalle 10-14 päiväksi Australiaan  / Uuteen-Seelantiin! Saatte ryhmänne kanssa käyttöön 10 000 euroa (4:n hlön ryhmä 13 000e)  matkaanne varten. Kootkaa onnistuneesta lomamatkastanne luokan seinälle mielenkiintoinen posteri. 

Jotta lomamatka on onnistunut, suunnitelkaa matkanne hyvin budjetin sallimissa rajoissa. Teidän pitää matkakertomuksessanne kuvailla vähintään seuraavat asiat:

- ostakaa lentoliput välille Helsinki- kohde- Helsinki
- käyttäkää esim. www.momondo.fi tai skyscanner.fi – sivustoja
- nimetkää käyttämänne sivusto ja tarkat matkustustiedot (kesto, hinta euroissa ym.)

- majoittukaa hotellissa tai muussa valitsemassanne viihtyisässä majoituksessa
                 - hotels.com, booking.com, airbnb.fi
                 - kertokaa tarkka sivusto, josta ostitte majoituksen, majoitusbudjettinne ja perustelut, miksi valitsitte juuri tämän majoituspaikan. 

- vierailkaa 1-2:ssa nähtävyydessä. Tehkää mielenkiintoinen kuvaus nähtävyyksistä kuvien kera. Kertokaa samalla perustiedot majoituskaupungistanne.

- kokeilkaa jotain paikallista urheilulajia. Esitelkää lajin säännöt lyhyesti.

- ilmoittakaa, paljonko teillä menee rahaa ruokaan. Nimetkää tarkasti yhden päivällisenne menu englanniksi hintoineen (ravintolan nimi, ruoat ja hinnat ym.). tripadvisor.fi

- tehkää Excel- taulukko maan viidestä suurimmasta kaupungista väkiluvun perusteella. Tulostakaa palkkidiagrammi työhönne. Nimetkää opettajaltanne saatuun karttaan maan isoimmat kaupungit  ja liittäkää kartta työhönne.

- kuvailkaa matkanne aikana vallinnutta säätä englanniksi.

- kertokaa, millaista luontoa kohteessanne on (kirjan kpl 28)

- vierailkaa paikallisessa kirkossa tmv. Kertokaa maan paikallisista uskonnoista lyhyesti.

- tehkää koko reissunne budjetista Excel-taulukko ja diagrammi 

- mitä muuta matkan aikana teitte, josta haluatte ehdottomasti kertoa muille.








Australia:
-       Sydney
-       Melbourne
-       Adelaide
-       Darwin / Uluruu
-       Perth
-       Canberra

Uusi-Seelanti
- pohjoissaari
- eteläsaari






perjantai 7. lokakuuta 2016

Lepo

Lepo

-12-vuotiaan kannattaa nukkua 10-12 h.
-Ei kannata nukkua selälleen.
- Ei kannata katsoa puhelinta ennen nukkumaan menoa.
-Aivot tarvitsevat lepoa.
-Lihakset kehittyvät nukkuessa.
-Jos olet nukkkunut hyvin olet rauhallisempi.
-Kestät paineita.
-Ajattelet selkeästi.
-Olet luova.
-Et stressaa helpolla
-Keskityt paremmin.


t:Mustafa ja Noa

torstai 6. lokakuuta 2016

Yhteiskuntaopin tehtävät 7.10.

  1. Tutkikaa hätäkeskuksen nettisivuja 112.fi 

A) Milloin hätäkeskukseen pitää soittaa? 
B) Mitä hätäpuhelussa pitää sanoa? 
C) Miksi pilapuheluiden soittaminen hätänumeroon voi vaarantaa ihmishengen? 
D) Eläytykää kuvan tilanteeseen ja harjoitelkaa parin kanssa soittamista 112.fi- sivustolta löytämienne ohjeiden avulla. Toinen esittää hätäkeskuspäivystäjää ja toinen kuvan naista. Käykää kuvitteellinen keskustelu. 
E) Tehkää oma video kyseisestä tapahtumasta ja puhelinkeskustelusta. 
F) Tallentakaa työ Onedriveen ja jakakaa linkki opettajalle. Nimetkää kaikki tekijät videolla.


Tehtävä 2. 
Etsikää koululta ja koulun pihapiiristä vaarallisia paikkoja. 

  • Ottakaa vaarallista paikoista kuvia. 
  • Miettikää miten niiden turvallisuutta voidaan parantaa. 
  • Tehkää yhdessä powerpoint-esitys, jossa esittelette vaaralliset paikat ja teette ehdotuksia niiden korjaamiseksi. 
  • Jakakaa esitys opettajalle. Muistakaa nimetä tekijät. 

KOULU


-ruokaillaan kerran päivässä
-koulussa käydään kirjastossa lainaamassa kirjoja esim: kirja esitelmä varten
-ihmisiin tutustumista 
-hyvä luokka henki
-lapset oppivat jatkossa edellyttäviä taitoja
-koulussa saadaan paljon ystäviä
-koulussa opiskellaan tulevaisuutta varten
-liikunta on osa koulua 
-kokeet ovat noin kerran viikossa
-välitunnit ovat 15-25 minuuttia pitkiä
-ryhmätyöt
-6E:llä on maailman paras luokka henki!!!!!
tekijät: jonuuu,paveliz,sukariz